Etsi pannarireseptiä alla olevalla hakukoneella.
Tai valitse jokin näistä herkullisista ohjeista:
Pannukakku: Pannukakkureseptit
Ahvenanmaan pannukakuksi kutsuttu pannarivariaatio on manna- tai riisipuuroon pohjautuva. Sen voi hyvin tarjoilla kuten perinteisenkin pannukakun — esimerkiksi kermavaahdon ja vadelmien kera.
Ensiksi maito kuumennetaan kiehuvaksi ja siihen sekoitetaan mannasuurimot vispaamalla. Seosta keitetään hiljalleen viiden minuutin ajan. Kypsennyksen ajan on syytä sekoittaa puuroa puuhaarukalla, ettei puuro pala pohjaan. Seuraavaksi sokeri ja kardemumma sekoitetaan keskenään ja niiden seos sitten puuron joukkoon. Lisätään sen jälkeen voi ja levy laitetaan pois päältä. Kattila peitetään kannella ja jätetään hautumaan puoleksi tunniksi.
Sitten vatkataan munien rakenne rikki ja se kaadetaan haaleaksi jäähtyneeseen puuroon. Lopuksi joukkoon vatkataan vehnäjauhot. Nyt pannukakkutaikina on valmis kaadettavaksi uunipannulle. Se paistetaan 200 °C noin 40 minuutin ajan, kunnes pannari näyttää kypsältä. Pannukakku voidaan tarjoilla vaikkapa kermavaahdon ja vadelmien tai hillon kanssa.
"Ahvenanmaan pannukakku" on saanut pisteet 5 yhteensä 10 pisteestä. Resepti on arvosteltu 6 kertaa.
Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.