Ahvenanmaan pannukakku

Ahvenanmaan pannukakuksi kutsuttu pannarivariaatio on manna- tai riisipuuroon pohjautuva. Sen voi hyvin tarjoilla kuten perinteisenkin pannukakun — esimerkiksi kermavaahdon ja vadelmien kera.

Ahvenanmaan pannukakku maitojauheesta

Ahvenanmaan pannukakku voidaan valmistaa myös rasvatonta maitojauhetta käyttäen. Maitojauhe sekoitetaan veteen ja se kaadetaan velliin kuten “oikea” maito.

Amerikkalaiset pannukakut

Amerikkalaiset pannukakut ovat paksuhkoja lettuja. Tällä ohjeella niitä saa kahdeksan kappaleen erän.

Hiljan pannari

Hiljan pannarista saa vanhan hyvän ajan pannaria noin 12 palaa. Tarjoillaan esimerkiksi marjojen, hillon ja vaahdotetun kerman kanssa.

Kuohkea pannukakku

Tämä Hesarissa esitelty kuohkean pannukakun ohje sisältää melko paljon sokeria; desilitran tavallista ja kaksi teelusikallista vaniljasokeria.

Melkein amerikkalaiset pannukakut

Tämä pannari ei sisällä gluteenia, eikä kananmunaa. Tekijänsä mukaan se on “paksumpi ohukainen”. Pannarin ainekset ovat hyvin erilaiset kuin tyypillisessä pannarissa, tai “aidossa amerikkalaisessa” pannukakkutaikinassa.

Munaton pannari

Tämä Kotiliedessä esitelty ehkä rivoltakin kuulostava pannariohje johtaa erinomaiseen herkutteluhetkeen. Kananmunaton vaihtoehto sopii erinomaisesti jälkiruoaksi niin kuumana kuin kylmänäkin, ja sen valmistamiseen tarvitaan vain tunnin verran aikaa ja neljä ainesosaa. Helppoa kuin heinän teko!

Pannukakku kermavaahdolla ja mansikoilla

Tämä pannariohje tarjoaa 12 palaa herkullista pannukakkua, josta pääsee nauttimaan jo puolen tunnin kuluttua. Pannukakku voidaan tarjoilla vaahdotetun kerman ja mansikkasoseen kanssa, vadelmahillo sopii myös tai tuoreet mustikat kermavaahdon kanssa.

Paras pannukakku

Tämä Kinuskikissan nettisivuilla esitelty pannukakku on sellaisenaan maittava, joskin hillo ja kermavaahto toimivat tässäkin yhdistelmässä.

Peruspannari

Tämä Hellapoliisissa esitelty pannukakkuohje on nopeasti valmistettava peruspannari. Valmistuu maidosta, kananmunista, vehnäjauhoista ja ruokaöljystä tai margariinista.

Ranskalainen pannukakku

Ranskalainen pannukakku, eli clafoutis, on hyvin herkullinen lähinnä piirakkaa muistuttava pannukakku. Vadelmat ja ruusuvesi kuuluvat reseptiin.

Sadepäivän pannari

Sadepäivän pannukakku on rouhearakenteinen ja silti erittäin, erittäin maukas välipala tai jälkiruoka. Erikoisuutena sämpyläjauhojen käyttäminen.

Sieni–raejuustopannari

Tämä on merkittävästi tavanomaisesta pannukakusta poikkeava resepti siinä mielessä, että taikina saa täysin uudenlaisen makuyhdistelmän sienien ja sipulisilpun saapuessa kuvioihin.

Talkooväen pannari

Tämä talkooväen pannari on suolainen ja lihapitoinen välipala, jota voi aineksia vaihtelemalla muokata oman maun mukaiseksi.

Valion pannukakku

Tämä Valion Koekeittiössä esitelty herkkupannukakku on etenkin lasten suuri suosikki. Pannukakku ja kermavaahto tai hillon kanssa nautittuna on mainio jälkiruoka.